Kameran edessä oleminen ja poseeraaminen voivat tuntua yllättävän vaikeilta ja epämukavilta. En usein itsekään pidä kuvattavana olemisesta, ja siksi minut löytääkin useimmiten kameran toiselta puolelta. Ymmärrän hyvin, jos ajatus kuvauksen varaamisesta saattaa tuntua jännittävältä.
Moni kuvaukseen tuleva sanoo heti alkuun, ettei ole kuvauksellinen tai osaa ollenkaan poseerata. Siihen vastaan, että ei haittaa. Kuvaajana pidän huolen kuvaustilanteen ohjaamisesta, joten sinun ei tarvitse tietää valmiiksi, miten kameran edessä pitäisi olla.
Kuvaustilanteessa ohjaan sinua sen mukaan, millaista kuvaa olet kuvauksesta hakemassa
Kun tiedän, millaiseen käyttöön kuvat tulevat, voimme suunnitella kuvauksen sen mukaan. Kuvauksen teema voi olla uusi virallinen henkilökuva työnhakua varten ja LinkedIn profiiliin, klassinen muotokuva, valmistujaiskuvaus ylioppilaslakin ja ruusun kanssa tai vaikka enemmän lifestyle kuvaus miljöössä.
Kuvaajan tehtävä ei ole ainoastaan ottaa teknisesti onnistunutta kuvaa, vaan auttaa sinua rentoutumaan ja löytämään kuvissa juuri sinun näköisesi olemuksen. Olen saanut vuosien varrella paljon positiivista palautetta siitä, että ohjaan kuvaustilanteessa lempeästi eikä kanssani ole kiire saada kuvausta nopeasti alta pois. Kuvaustilanteen alussa katson yleensä valot ja muut asiat kuntoon ennen kuin alan ohjata kuvattavaa erilaisiin asentoihin. Usein pienilläkin muutoksilla on suuri vaikutus siihen, miltä lopullinen kuva näyttää. Kuvaussessiossa osa ajasta menee usein myös rupatellessa. Näin parhaat kuvat syntyvät kuin itsestään, kun olet mahdollisimman rento ja ehdit unohtaa kameran hetkeksi.
Usein kuvattavaksi tuleva ei ole tottunut olemaan kuvattavana
Olen aina ollut kiinnostunut ihmisten ja persoonallisuuksien kuvaamisesta. Minulle henkilökuvauksessa tärkeää ei ole pelkästään se, että kuva on teknisesti onnistunut, vaan että siinä näkyy jotain kuvattavasta ihmisestä. Siksi on erittäin tärkeää, että ennen kuvausta asiakkaan toiveet ovat selvillä ja tiedän, mihin kuvia tullaan esimerkiksi käyttämään. LinkedIn-kuva, CV-kuva, yrityksen verkkosivuilla käytettävä henkilökuva ja valmistujaiskuva voivat kaikki olla hyvin erilaisia kuvia.
Joka tapauksessa on selvää, että oli kuvausten teema mikä tahansa, henkilön oma persoona saa näkyä kuvissa.
Mitä jos varaan lapsikuvauksen, mutta lapsi ei suostu poseeraamaan?
Lapsikuvaus kulkee aina lapsen ehdoilla ja lapsi saa olla oma itsensä. Joskus jännitys näyttäytyy vaikeutena pysyä paikallaan. Silloin otan usein kuvia, joissa lapsi esimerkiksi hyppää tai temppuilee, ja siinä välissä voidaan pysähtyä hetkeksi vaikka istumaan penkille tai lattialle.
Lapsikuvauksessa erilaisia kuvia syntyy usein leikin lomassa. Yhdessä hetkessä saan tallennettua jonkin pienen ilmeen – välähdyksen lapsen persoonasta. Nämä hetket ovat itselleni kaikkein arvokkaimpia hetkiä valokuvaajana. On hienoa käydä kuvia myöhemmin läpi ja huomata, että olen saanut tallennettua henkilökuvaukseen juuri sen yhden pienen hetken ja tunteen. Näiden hetkien lomassa syntyvät usein myös ne persoonalliset kuvat, joissa lapsi hetkeksi rentoutuu ja unohtaa kameran olemassaolon.
En koskaan kehota tai käske poseeraamaan tai vaikka hymyilemään kameralle, vaan erilaiset poseeraukset ja ilmeet tai hymyt tulevat jutustelun, leikin ja hassuttelun seurauksena. Ja kuten kaikki tiedämme - jos lasta pyytää tai käskee tekemään jotain, hän usein tekee juuri päinvastoin.
Pitääkö minun valmistautua kuvaukseen jotenkin?
Henkilökuvaus kannattaa varata, vaikka kuvattavana oleminen tuntuisi vieraalta, jännittävältä tai jopa epämukavalta. Kuvaajan tehtävä on varmistaa, että kuvaustilanne on mahdollisimman rento ja että kuvattavana on helppo olla. Minulle parhaat kuvat syntyvät usein silloin, kun ihminen ehtii unohtaa kameran hetkeksi ja olla vain oma itsensä. Sinun ei tarvitse valmistautua tai osata poseerata kameralle. Tule vain omana itsenäsi – minä huolehdin lopusta. Kuvaustilanteessa pidän huolta, että saat juuri sellaisia kuvia, joita olet tullut kuvaksesta hakemaan.
Kuinka pitkä aika henkilökuvaukselle kannattaa varata?
Sopiva kuvausaika riippuu siitä, millaisia kuvia tarvitset ja kuinka paljon erilaisia vaihtoehtoja haluat. Jos mielessäsi on selkeä henkilökuva esimerkiksi työnhakua, uutta nimitystä, LinkedIniä tai CV:tä varten tai haluat valmistujaiskuvat, 30 minuutin kuvaus on usein riittävä.
Jos kuitenkin haluat enemmän vaihtoehtoja ja erilaisia poseerauksia tai haluat kokeilla kuvausta useammassa asussa, suosittelen varaamaan 60 minuutin kuvausajan.
Pidempi kuvausaika sopii myös paremmin silloin, kun haluat ikuistaa hieman erilaisia ilmeitä ja eleitä sekä niitä pieniä, ohikiitäviä hetkiä, joissa oma persoona tulee luonnollisesti esiin.
Henkilökuvaus studiossa, miljöössä tai vaikka kotona
Henkilökuvaus voidaan toteuttaa studiossa, ulkona miljöössä tai vaikka omassa kodissasi. Kuvauspaikka voidaan valita sen mukaan, millaista tunnelmaa ja käyttötarkoitusta kuviin haetaan.
Olen myös kuvannut paljon henkilökuvia omassa kotistudiossa ja voin helposti rakentaa pienen studiosession myös sinun kotiisi.
Jos olet pitkään ajatellut, ettet ole kuvauksellinen tai ettet osaa olla kameran edessä, älä anna sen estää kuvausta. Sinun ei tarvitse osata poseerata valmiiksi – minä ohjaan sinua kuvaustilanteessa ja autan löytämään sinulle sopivan tavan olla kameran edessä. Ole rohkeasti yhteydessä niin suunnittellaan juuri sinun tarpeisiisi sopiva ja sinun näköinen kuvaushetki.